Partiokarin tarina

Ouran Partiolaisten omistamasta Partiokarista

Sanottu saari sijaitsee pienen venematkan päässä rannasta, joten sinne ei mantereelta kävellen pääse.

Merikarvialla toimi hammaslääkäri Aarno Staufferin johtamana Ouran Pojat- niminen partiopoikalippukunta alkaen toimintansa vuonna 1957.

Ouran- Pojat saivat merkittävän ”lahjoituksen”, tosiasiassa kauppakirjalla, jolla he saivat omistukseensa Merikarvian kunnan Ylikylän kylässä sijaitsevan VUORELA, RN:o 74- nimiseen tilaan kuuluvan yllä mainitun saaren.

Kauppakirjalla Heimo Olavi ja Hanna Raakeli Vuorela myivät yhdellä ( 1) markalla Ouran Pojille sanotun saaren 20.10.1959. Ouran Poikien puolesta kaupan ottivat vastaan lippukunnanjohtaja Aarno Stauffer ja lippukunnan taloudenhoitaja Erkki Näsi. Tuohon aikaan ei sanotunlaisilla saarilla ollut maanomistajille sellaisia käyttönäkymiä kuin on tänään. Sen käyvä arvo myös oli aivan toisenlainen kuin on tänään.

Lauri Hakosalon palattua Merikarvialle elokuussa 1974 alkoi hän puuhata partiolippukuntaa uudelleen Merikarvialle jo vanhojen partioperinteiden velvoittamana. Olihan hän yhdessä veljensä Heikin kanssa ollut käytännön partiotyössä Aarno Staufferin aikana mm joukkueenjohtajina Raimo Nurmisen ja Jorma Venhon kanssa.

Merkittävänä syynä Lauri Hakosalolla oli Erkki Näsin hallussa olevan vanhan kauppakirjan luovutus hänelle kunnan oikeusavustajalle kysymyksellä, mitä tälle pitäisi tehdä?
Aika kimuranttimaista asian hoitaminen sitten olikin, jossa lakimiestaitoja tarvittiin.

Erkki Näsi onneksi oli hyvin säilyttänyt sanotun kauppakirjan, jossa oli joitain puutteellisuuksia. Merkittävin oli se, ettei Ouran Poikia olleet Stauffer sen enempää kuin Näsikään olleet rekisteröineet yhdistysrekisteriin.

Ouran Pojat yhdistysrekisteriiin 1980

Lauri Hakosalo herätti uudelleen henkiin Ouran Pojat lippukunnan, vaikka jo tuolloin oli selvää, että yhteispartiointi oli ajan hengen mukaista poikien ja tyttöjen kesken. Mutta juuri tuon kauppakirjan vuoksi oli ensiarvoisen tärkeää, että ensin rekisteröitiin Ouran Pojat-lippukunta ja merkittiin se yhdistysrekisteriin, jotta partiolippukunta voi omistaa ja hallita kiinteätä omaisuutta.

Niinpä Ouran Pojat henkiin herätettiin jälleen usean vuoden hiljaiselon jälkeen 31.8.1980. Ouran Pojathan aloittivat varsinaisen toimintansa 21.4.1958. Yllä mainitut johtajapartiolaiset olivat tuolloin Merikarvian Yhteiskoulun 6- luokan oppilaita.

Partiokarin saari Ouran Partiolaiset ry:n omistukseen

Uudelleen henkiin herätetyn lippukunnan kokouksissa merkittiin tiedoksi sanottu saarikauppa ja se hyväksyttiin myös uutta nyt toimintansa aloittanutta lippukuntaa sitovaksi kauppakirjaksi. Tämän jälkeen Lauri Hakosalon toimesta, nyt Ouran Partiolaiset r.y. haki maanmittaustoimitusta, jolla Vuorelan tilasta lohkomalla erotettaisiin mainittu saari itsenäiseksi tilaksi, joka saisi nimen Partiokari. Tätä ennen lippukunta oli hallinnollisin päätöksin muutettu Ouran Pojista Ouran Partiolaiset r.y.:ksi ja samalla oli kaikki Ouran Poikien omaisuus siis mm tuo saari siirretty uuden Ouran Partiolaiset r.y.:n omaisuudeksi 27.4.1981. Tätä ennen Lauri Hakosalo oli saanut Aarno Saufferin ja Erkki Näsin suostumuksen tähän toimenpiteeseen, koska juridisesti he kahdestaan omistivat sanotun tilan. He luopuivat siis kaikista vaateistaan, koska molemmat olivat tienneet, että saari oli tullut Ouran Pojille eikä heille.

Saari lohkottiin Partiokari-nimiseksi tilaksi

Maanmittausvaiheessa kuvaan tuli ”vanha partiolainen” eli maanmittausinsinööri Jorma Rinne, jonka apua nyt lippukunta tarvitsi. Hänestähän tuli sittemmin tämän lippukunnan innokas ja osaava lippukunnanjohtaja.

Sanottu saari lohkottiin toimitusnumerolla 406135 ja toimitusinsinöörinä oli Ossi Lahti. Jorma Rinne puolestaan toimi lippukunnan avustajana ja asiantuntijana

Vuorelan tilasta muodostettiin Partiokari, RN:o –niminen itsenäinen tila.

Kiistaa omistuksesta

Mutta omistusoikeus sanottuun tilaan ei ollut heti selvä, kun myyjien poika maanviljelijä Reijo Vuorela katsoi, että po. saaren omistusoikeus oli edelleen hänellä Vuorelan tilan nykyisellä omistajalla, kun sanottua yhdistystä ei ollut aikanaan merkitty yhdistysrekisteriin.

Asiasta ei päästy yhteisymmärrykseen. Syntyi oikeusriita, jota ensin käsiteltiin Porin kihlakunnanoikeudessa, joka antoi päätöksensä: Asia kuului maaoikeudelle ja asia jätettiin käräjäoikeudessa tutkimatta. Asiaa Ouran Partiolaiset r.y.: puolesta hoiti asianajaja Jorma Birling, joka oli innokas meripartiolainen Raumalta. Lauri Hakosalo katsoi olevansa nyt jäävi eli esteellinen asiaa kihlakunnanoikeudessa hoitamasta, mutta hän toimi Jorman avustajana jutun hoitamisessa.

Asiaa sitten jatkettiin Etelä- Suomen maaoikeudessa.
Jutussa maaoikeudessa kantajana ja lohkomistoimituksen valittajana oli Reijo Vuorela, joka siis vaati yllä mainitun lohkomistoimituksen kumoamista. Reijo Vuorela perusteli valitustaan sillä, ettei Ouran Partiolaiset r.y.- niminen partiolippukunta ollut ostanut sanottua määräalaa eli saarta. Totta sekin, koska sanotun määräalan olivat ostaneet Aarno Stauffer ja Erkki Näsi- nimiset henkilöt perustetun, mutta silloin vielä rekisteröimättömän Ouran Pojat nimisen yhdistyksen nimiin.

Todettiin, ettei yhdistystä koskaan rekisteröity Ouran Pojat nimisen yhdistyksen nimiin.
Vasta 26.3.1981 Ouran Partiolaiset niminen yhdistys Lauri Hakosalon toimenpiteillä merkittiin lopullisesti oikeusministeriön pitämään yhdistysrekisteriin. Yhdistys sai uudet säännöt 22.2.1981.
Yhdistys saatiin ennätysnopeasti rekisteriin merkityksi. Yhdistys hyväksyi sanotun kauppakirjan itseään sitovaksi 27.4.1981 pitämässään kokouksessa.

Maaoikeudessa Vuorelan puolelta yritettiin väittää, ettei yhdistys ole sama, joka aikoinaan on ostanut puheenaolevan määräalan hänen vanhemmiltaan, vaan että ostajayhdistys on jäänyt perustamatta eikä nyttemmin rekisteröidyllä Patiolippukunta Ouran Partiolaiset r.y.llä tämän johdosta ole mitään oikeuksia määräalaan.

Syy siihen, mikseivät Stauffer ja Näsi huomanneet hoitaa asiaa lopulliseen muotoonsa ei ole selvinnyt, ehkä syynä oli käytännön partiotaitojen opastamisessa kulunut kaikki vapaa-aika tai vain unohdus.

Todettiin, että merikarvialainen partiotaival on vuodesta 1917 alkaen ollut melkoista aaltoliikettä, mutta aina partioaate ja –henki on ollut pinnan alla voimissaan pulpahtaen aika ajoin esiin.

Ouran Partiolaiset r.y. muodostui neuvotteluiden jälkeen, kun ensin pidettiin 31.8.1980 kokous, jossa kartoitettiin uuden lippukunnan tulevaisuuden kuvaa ja sen tarvetta. On huomattava, että tässä kokouksessa olivat Lauri Hakosalon pyynnöstä myös saaren ”omistajat” Aarno Stauffer ja Erkki Näsi, jotka ilmoittivat, ettei heillä ole mitään vaatimuksia saaren osalta: se kuuluu paikkakunnan partiolaisille.

Maaoikeudessa Ouran Partiolaiset r.y. 17.5.1984 katsoi, että puheena olevan määräalan eli saaren kauppa on tullut pätevästi sekä yhdistystä että myös myyjätahon sitovaksi. Ja ettei sanotulla viivästyksellä yhdistyksen rekisteröintiasiassa ollut vaikutusta kaupan pätevyyteen.

Vuorelan menettelyä puoltaa se, että asian käsittelyaikaan jo saaren tosiasiallinen arvo oli huomattavasti kohonnut. Mutta partiotoiminnan alkuun sillä oli hieman kiusallinen sävy, koska saaren käyttö jäi pitkäksi aikaa odottamaan asiaratkaisua.
Näin maaoikeus hylkäsi valituksen. Lohkomistoimitus vahvistettiin lopullisesti molempia asianosaisia sitovaksi toimitukseksi.

Rantakaavan hyväksyminen

Partiokarin historiassa seuraava vaihe tuli, kun kunnanvaltuusto alkoi käsitellä Merikarvian merialueen ns. Rantaosayleiskaavaa 1990-luvulla, jolla mm ratkaistiin rakentamismahdollisuus Partiokariin. Jälleen mukana puolustamassa partiolaisten etuja olivat Lauri Hakosalo ja Jorma Rinne. Lauri toimi sanotun kaavatoimikunnan puheenjohtajana ja Jorma Rinne auttoi häntä maanmittaustiedoillaan. Sanottu toimikunta totesi ja päätti ehdottaa kunnanvaltuustolle, että sanottu saari katsottaisiin yleishyödyllisen yhteisön omistamaksi ja että saarelle saadaan rakentaa 40 neliömetrin rakennukset partiokäyttöön. Tämän myös valtuusto hyväksyi ja kaava vahvistettiin.

Partiokariin rakennettiin saarimökki

Sitten alkoi Partiokarin rakennustyö. Heikki Hakosalo suunnitteli hienon laavu-rakennuksen sanotulle saarelle ja vähän myöhemmin vielä 8-kulmaisen saunan. Upeat rakennukset saivat Kelokolon nimen ja saaren rakennukset vihittiin hienossa tilaisuudessa käyttöönsä.

Rakennustyössä auttoivat rahavaroin monet partiosukupolvet. Erityisesti Merikarvian Lions Club on ottanut nuorisomme avustamisen sydämenasiakseen. juuri sen työn tuloksena saatiin rakennukset pystyyn. Viimeksi vuonna 2009 jälleen Lions Club teki mittavan työn kattamalla Kelokolon katon ja rakentamalla uhaalisen laiturin saaren rantaan.

Näin muisteli Lauri Hakosalo Virpolassa 24.2.2009.
On ollut hienoa saada olla mukana partiotyössä.