Teuvo Innolan muisteloita

Teuvo Innolan partiomuistoja

Teuvo Innola Lauri Hakosalon pyynnöstä muisteli omaa partiotaivaltaan:
(Väliotsikot Petri Hakosalo)

MUISTITIETOA OURAN POJISTA 1945-1949

Vapun aikoihin vuonna 1945 muutin Porista Merikarvialle seurakunnan viralliseksi apulaiseksi. Asuin ns. Pikkupappilassa. Partiotyössä mukana olleena syntyi tietysti yhteys maisteri Rafael Helangon kanssa, joka oli tunnettu partiomies ja tuttu jo ennestään.

Kesäleiri Piislapin saaressa Merikarvian rannikolla

Ryhdyimme yhdessä etsimään kesäleiripaikkaa lippukunnalle. Lopulta päädyimme pieneen saareen Pärskerin koillispuolella. Sen nimi oli Huhtiselta saamani tiedon mukaan Piislappi. Oskari Rimpiranta nimitti sitä Kusulapiksi. Sen verran saaressa oli ahoa, että saatoimme pystyttää pitkän riuun lipputangoksi ja koota poikia sen ympärille. Leiri pidettiin. Poikia taisi olla melkein 20.

Helanko piti ohjelman tiukasti käsissään. Yhtenä iltana kutsuttiin vieraitakin iltanuotiolle. Rimpiranta esitti pitkän laulun hyvästä talon emännästä säestäen omatekoisella virsikanteleellaan. Sopivan tilaisuuden tullen koetimme mahdollisimman hienotunteisesti katkaista liian pitkän laulun kesken.

Helanko suostutteli lippukunnanjohtaksi

Leirin lähetessä loppuaan, esitti Helanko minulle, että ryhtyisin lippukunnanjohtajaksi, kun hänen piti jo syyskaudeksi muuttaa Turkuun. Kieltäydyin jyrkästi, sillä minulla oli muita suunnitelmia, jotka veisivät tarkoin aikani. Silloin Helanko kertoi, että hän oli jo lähettänyt loppuviikolla ilmestyvään lehteen, Merikarvia-Siikainen-paikallislehteen, selostuksen, että hän oli muka viimeisellä iltanuotiolla luovuttanut lippukunnanjohtajan tehtävät minulle. Tietysti hän teki tämän minulta lupaa kysymättä. Minun oli vaikea kieltäytyä, joten päätin yrittää. – Leiri onnistui muuten hyvin.

Merikarvialaisia mukana Satakunnan piirileirillä

Seuraavana kesänä 1946 pidettiin Satakunnan Partiopiirin leiri Rauman Säikässä. Poikia oli paljon, meitä merikarvialaisia parikymmentä. Meitä oli pari vanhaa konkaria, jotka saimme katsella sivusta kun nuoremmat pantiin toimimaan. Erääksi silmäntekeväksi kohosi Aimo Lindell, joka selvisi tehtävistään hyvin. Torvet soivat, purjeveneet kiitivät, pojat vilistivät metsässä leileissään ja kilpailuissaan jne. Kotiin pääsy tuotti vaikeuksia. En enää muista, miten pääsimme Pirttijärvelle asti. Sieltä pääsimme teurastamon autolla perille Ylikylään.

Lippukunnan oma leiri Peipussa (Merikarvian sivukylä)

Lippukunnan oma leiri pidettiin muistaakseni kesällä 1947 Peipun Lahdenperässä. Tavarat vietiin sinne kalastaja laineen rääkipaatilla. Mukaan tuli kunnioitettu partiomies, yliopettaja Jalmari Valpio Raumalta. Hän oli partiopoikapiirin johtavia henkilöitä, jo ikämies. Leiripaikka osoittautui hyväksi. Kutsuimme kyläläisiä vierailemaankin. Peippulaisilla taisi olla jonkinlaisia ”sotilaallis-poliittisia” epäilyksiä partiota kohtaan.
Eräskin Erkki Hakasalon sukulaispoika kysyi, oliko Erkin täpötäydessä repussa ammuksia!!!

Kylän poikia tapasimme leirin laitamien pensaikosta ”vakoilemasta”. Olipa joku kyläläinen kertonut, että he kyllä huomasivat, että epäilyksissä oli perää. Tietysti nämä huomiot olivat paljasta pötyä. – Leiri onnistui kohtalaisesti. Johtajapulasta, samoin kuin keittiöhenkilökunnan puutteesta kärsittiin.

Vappuretki sähkölaitoksen metsään ja rerki Ouraan

Muitakin tempauksia koko lippukunnan puitteissa tehtiin. Jonain Vappuna 1945 tai 1946 tehtiin päiväretki sähkölaitoksen yläpuolelle metsään. Joen uoma oli muuttunut suureksi tulvajärveksi. Osanottajia oli ainakin 16. Pirteä retki tehtiin raikkaassa ja aurinkoisessa kevätilmassa.

Lippukunnan retki Ouraan tehtiin 15.-16.5.1948 13 pojan voimin. Katso Sorsa-vartion päiväkirjaa sivuilta 33-36. Otin oikein pojista kuvankin. Saattamassa oli 21 poikaa Pikkupappilan luona.

Sikarounikolta kuului kova sähinä

Jonain talvisena pakkasiltana kävin katsomassa lippukunnan talvileiriä Sikarounikolla lähellä Järvisalon emännän kotia. Jopa Artturi Tuli Järvisalo kertoi, että hänen kotiinsa asti kuului kova sähinä leiripaikalta. Tietääkseni pojat tulivat hyvin toimeen. Molemmat edellä mainitut retket tehtiin Erkki Hakasalon johdolla.

Kaikki vartiot koettivat pitää päiväkirjaa. Olisi hyvä koettaa jäljittää niitä, sillä siten saataisiin elävä kuva vartioitten toiminnasta.

TOIMINNASTA MUUALLA

Tuorilassa vartio Peltovirran veljesten johdolla

Tuorilassa toimi Ouran Poikien vartio. Johtajana yritti olla Limnell-niminen sukeltaja, taisi olla sementtitiilien, kattotiilien tekijä ammatiltaan. ”Silmäätekevinä” toimivat Peltovirran veljekset, varsinkin Juhani Peltovirta. Koululla pidettiin kerran yleisötilaisuus partion merkeissä. Puheeni jälkeen yritti Limnell puhua. Hän oli niin liikuttunut, ettei meinannut saada sanaa suustaan. Vihdoin hän sai sanotuksi:” On hyvä kun sillä tavalla puhutan poikien asiasta”. Hän tuntui innostuneelta, mutta vähiin hänen apunsa poikatyössä jäi.

Siikaisissa oma vartio

Siikaisissakin toimi vartio Luoman veljesten johdolla. Altti Luoma taisi toimia johtajana. He tekivät retkiä metsään. Molemmat vartiot pitivät myös päiväkirjaa.

Kolona pikkupappilan saunakamari

Pikkupappilan saunakamaria käytettiin lippukunnan kolona. Höyläsimme itse laudat, joista teimme tuohon rottien syömään kamariin moniosaisen kaapin. Kaappiin sijoitettiin myös Merenpoikien arkisto. Joku viosi 1949 tapahtuneen lähtöni jälkeen purettiin koko piharakennus saunakamareineen, En tiedä, miten arkistolle kävi.

Arvo Salosta oli tarkoitus tehdä kolkkajohtaja. Hänet lähetettiin kerran Tyrvääseen kursseille. En tiedä, toimiko hän kolkkajohtajana.

Katajaisen ulkorakennukseen Sorsat saivat sisustetuksi oikein mukavan partiotuvan. Olin siellä mukana eräässä vartion juhlassa, josta ei tarjoiluakaan puuttunut.

Hakasalon suuren perheen huonetiloihin mahtui myös partiopojat. Muistan, kuinka kerran saapuessani johonkin ”juhlaan” Pentti Hakasalo soitti harmonilla mahtavaa tulomarssia.

Seuraavat vartioiden nimet ovat jääneet muistiini:
Norsu, Erkki Esko, Pöllö, Sorsa, Raimo Katajainen, Metso, Saukko ja Korppi.

VPK:n talolla partiojuhla

Vielä pienen näytteen annan Erkki Hakasalon touhuista. – Asuin jo Pyhärannassa, kun Erkki joskus vuonna 1949 tai 1950 soitti minulle yllättäen. Hän oli järjestänyt VPK:n talolle partiojuhlan ja saanut sinne myös torvisoittokunnan. Erkki pyysi, että lausuisin juhlaan tervehdykseni. sain muutaman ninuutin miettimisaikaa. Sen kuluessa sain kuunnella torvisoittokunnan torvien pauhua. Sitten lausuin tervehdykseni, jonka Erkki toisti kaikkien kuultavaksi. – Tämä oli viimeinen yhteydenpitoni Ouran Poikiin.

Muistellessani Ouran Poikia olen kiitollinen monesta reippaasta yhdessäolosta. Mutta päällimmäiseksi nousee paha mieli siitä, etten voinut tarpeeksi omistautua lippukunnan johtamiseen. Pahiten minua häiritsi ajan puute. Oli valmistauduttava pastoraalitutkinnon suorittamiseen. Pastoraaliväitöskirjan tekoa varten otin virkavapautta ja se vei parhaan osan syyslukukaudesta 1947. Tein työn Tyrväässä. Sitten tulivatkin muuttopuuhat, vaikka ne viivästyivät valituksen tähden.
Tässä lähetän jonkinlaisen selostuksen ajaltani Ouran Poikien parissa.

Nämä rivit ovat kuin näytteitä tai otteita toiminnasta. Aikaa on kulunut jo niin paljon, etten enää pysty kaikkea muistamaan.

Partioterveisin
Teuvo Innola Pyhärannasta